tiistai 22. joulukuuta 2015

Joulukuusi

Kuten lupasin, tein vielä yhden kaltaisia koristeita. Valitettavasti luottokauppani ei
saanut valkoista askartelumassaa ennen kuin ensi vuonna, kun sitä ilmestyy tukkuun,
joten jouduin muuttamaan hieman suunnitelmaani. Näitä koristeita voi
tehdä helposti joko askartelumassasta, taikataikinasta (mistä minä nämä tein) tai 
soodataikinasta. 

Kauli taikina ohueksi, tee piparmuoteilla koristeet, tee ripustusreikä ja paista uunissa. 
Kun ovat jäähtyneet, sivele puuliimaa pinnalle (huom. ainakin taikataikinassa
liima muuttuu irtoavaksi mikäli sitä sivelee liian pitkään) ja ripottele kimalteita runsaasti.
Kuivumisen jälkeen vain naru tai rautalankaa ja valmis koriste. :)






 2-vuotiaamme hevonen oli hänen ylpeydenaiheensa jonka piti päästä korkealle kuuseen.








Hyvää Joulua ja Iloista Uutta Vuotta kaikille! 



torstai 10. joulukuuta 2015

Lankapalloja ja massalaattoja

Olen halunnut valkoisen koristelun joulukuuseemme jo usean vuoden ajan, mutta
en ole vain saanut sitä aikaan. Joulun kynnyksellä muistan, kuinka
kivoja koristeita meillä jo on ja ne vain tulee melkeinpä tavankin vuoksi
ripustettua kuuseen. Joka kerta olen kuitenkin miettinyt, että olisi se 
koristelu voinut olla toisenkinlainen. 

En kuitenkaan kuulu niihin ihmisiin, jotka voivat ostaa kaikki koristeet 
uutena heti puun täydeltä, vaan keräilen niitä hitaasti ja siksi
usein nuo vanhat koristavatkin puutamme.  
Tänä vuonna päätin nyt viimeinkin toteuttaa haaveeni valkoisesta
koristelusta, hopean kera. Ainoat "vanhat" koristeet, jotka pääsevät kuuseen, ovat ne
erikoiskoristeet, jotka minulla on tapana ollut ostaa äitini kanssa
Stockmannin jouluosastolta viimeiset 10 vuotta. Huom! 1 koriste/vuosi. :)

Ensimmäisenä tein lankapalloja, joiden teko-ohjeen löysin Pinterestistä.
Täytä ilmalla pieni vesi-ilmapallo. Kieritä valitsemaasi lankaa tiukasti pallon ympärille ja solmi kiinni. Sivele pienellä sudilla liima-vesi-seosta (puolet puuliimaa - puolet vettä)
ja laita päälle kimalletta, jos haluat. Anna kuivua.




Kovettumisen jälkeen vain puhkaistaan pallo, poistetaan se ja kiinnitetään ripustusnaru.








Toinen mitä tein, oli valkoisesta askartelumassasta pallokuvio.
Ensin kaulitsin massan levyksi, jonka jälkeen asettelin pitsiliinan reunan päälle ja
painoin kuvion massaan. Sitten painoin pyöreällä muotilla sopivia paloja
ja annoin kuivua. Askartelumassan parhaat puolet ovat kyllä kuivuminen
huoneenilmassa ja lopputuloksena kaunis valkoinen väri. 




Pariin palloon sprayasin myös hieman hopeakiillettä saadakseni hieman kiiltävääkin mukaan.



Koristeet pääsivät vielä toistaiseksi roikkumaan kirjahyllymme havuköynnökseen
odottamaan joulukuusen sisälle tuomista. Sitä ennen teen vielä ainakin yhden
laisia koristeita, joita pääsen vääntämään heti, kun paikalliseen ihanaan
kirjakauppaamme tulee lisää askartelumassaa. Niistä ohjeet sitten myöhemmin.




keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Piparkakkukaruselli

Tänä vuonna tuli mietittyä huomattavasti pidempään, kuin aiemmin, minkälaisen
piparkakkurakennelman sitä yrittäisi kyhätä. Taidot eivät ole mitkään parhaat,
mutta hauskaa puuhaahan tuo on ja jos epäonnistuu, niin saavatpa lapset
ison kasan pipareita syötäväkseen.

Tänä vuonna päätin sitten kokeilla tehdä karusellin. Piti kyllä alunperin 
oikein "värittää" nuo seinät ja hevoset, mutta jouduin myöntämään
 ettei riitä aika ja kuivumisajan valvonta kärsivällisyys noiden 5v, 2v ja 9 kk:sten kanssa.
Joten yksinkertainen koristelu kunniaan! :)




Hieman tuo kokoaminen jännitti, että pysyykö pystyssä, mutta ainakin toistaiseksi se vielä nököttää pianon päällä. Tämän äidin paljastus; karusellin keskellä on lisätukena talouspaperirulla ja katon alla kartonkisuppilo, jonka teippasin vain yhteen. Ja sitten seuraavan askartelun pariin...