perjantai 30. lokakuuta 2015

Halloweenkurpitsa

Jokavuotiseksi perinteeksi meille on kehittynyt kurpitsan kaivertaminen.
Ostan aina keskikokoisen kurpitsan, joita kaupat ovat Halloweenina pullollaan
ja yhdessä lasten kanssa alamme kaivertamaan sitä. Tämä on ainakin meidän lapsille
se yksi hauskimmista asioista halloweenina.

Kurpitsan kaivertaminen ei ole vaikeaa, mutta kovertaminen vaatii hieman
voimaa välillä. Ensin kansi pois ja sitten siemenet ja "höttö" kerätään pois siististi. 



Otimme myös jonkin verran itse kurpitsaa talteen, jotta voimme kokeilla 
siitä leipomista. Kun sisältö on siivottu ja puhdistettu, voi alkaa kuvan
piirtäminen kurpitsaan. Pinterest on täynnä kaikkia ihania ja haukoja
ideoita, mutta ainakaan vielä en voi niitä hurjimpia tehdä, kun lapset
ovat niin pieniä. Joten tänä vuonna päädyimme tuplakuvaan.
Toiselle puolen Helinä-keiju ja toiselle puolen kummitustalo.


Kurpitsan kaivertamiseen on olemassa toki ihan oikeitakin työkaluja, mutta
minä käytin mieheni pientä, suorapäistä ruuvimeisseliä. Toimi oikein hyvin. 

Valmis lyhty on aina niin tunnelmallinen, kun se saa kynttilän sisäänsä
ja tulee pimeää. 

Hauskaa Halloweenia kaikille!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti